| |
31.08.2009
Mika Kaurismäen tuore elokuva Haarautuvan rakkauden talo keräsi toisena viikonloppunaan elokuvateattereihin 11 162 katsojaa ollen samalla viikonlopun katsotuin elokuva Suomessa. Ensi-iltaviikonloppuun verrattuna katsojamäärä nousi yli 50%. Yhteensä elokuvan on nähnyt yhdeksässä päivässä jo 28 645 katsojaa.
Haarautuvan rakkauden talo on hulvaton musta komedia sivistyneeksi tarkoitetusta avioerosta, josta tulee jotakin aivan muuta. Elokuva sai ensi-iltansa 21.8. Avausviikonloppunaan elokuva keräsi elokuvateattereihin 7 312 katsojaa. Toisena viikonloppunaan elokuva teki katsojatilastossa huikean nousun, sillä elokuvan kävi katsomassa 11 162 katsojaa eli 51,8% enemmän kuin ensi-iltaviikonloppuna.
”Näin suuri katsojamäärän nousu on täysin poikkeuksellista. Nousu kertoo selkeästi siitä, että yleisö pitää elokuvasta. Kotimaisen elokuvan yleisö liikkuu muutenkin hieman tavallista hitaammin, mutta nyt yleisö on selvästi löytänyt tämän kotimaisen komedian”, kommentoi FS Film Oy:n teatterilevityksen johtaja Timo Räisänen.
|
| |